House hunting

Sopivan asunnon hakeminen oli mielessä jo ennen muuttoa. Tiesimme ettei tilanne Bostonissa olisi kovinkaan paljon erilainen Kaliforniaan verrattuna, vaikka hinnat ovatkin hieman alhaisemmat. Asuntojen hinnat ovat täällä jopa alle puolet siitä mitä Bay Arealla mutta vuokra-asunnoissa ero ei ole yhtä suuri, ehkä vain noin 10-20%. Lisäksi pienenä yllätyksenä selvisi että valinnanvaraa täällä on vieläkin vähemmän ja hyvät asunnot menevät yleensä alle viikossa ilmoituksen jättämisestä.

Kaliforniassa meillä oli hyvtä "konsultti" joka avusti kaikessa muuttoon liittyvässä kuten esim. asunnon hakemisessa. Tällä kertaa ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri vaikka konsultti olikin samasta firmasta. Vaikka hän (kai) yrittikin parhaansa ei hänestä ja kiinteistönvälittäjästämme ollut hirveästi apua. No eipä siinä mitään, kyllähän sitä nyt yksi kämppä itsekin löydetään.

Kävimme katsomassa paikan päällä n. 20 eri vaihtoehtoa, kaikkea omakotitaloista pienempiin asuntoihin. Lisäksi netistä tuli varmaan selailtua parin viikon ajan joka ilta sopivia ehdokkaita. Yhteenvetona voisi sanoa että Kaliforniaan verrattuna asunnot täällä ovat vanhempia ja välimatkat pidempiä. Esimerkiksi normaalisti 20 minuutin ajomatka voi ruuhka-aikaan viedä tunnin (!).

Olimme jo päätymässä omakotitaloon Burlingtonissa lähellä työpaikkaani, mutta edellisenä päivänä ennen vuokrasopimuksen kirjoittamista huomasin lupaavan yksityisen ilmoituksen talosta Lexingtonissa. Soitin vuokraajalle ja sovimme tapaamisen samalle päivälle. Kuten useimmat alueen vuokrattavat talot, tämäkin oli vanha mutta ihan kohtuullisessa kunnossa. Talossa on iso piha ja puulattiat ja tiesin jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen että tässä olisi tuleva asuntomme.

Asunnon hakemisesta on aikaa jo melkein pari kuukautta ja pääsimme muuttamaan kolmisen viikkoa sitten. Muuttokuormamme, 238 laatikkoa, tuli Suomesta kuudessa viikossa. Asumme nyt siis Lexingtonissa, josta lisää hieman myöhemmin. Alla pari iltahämärässä otettua kuvaa uudesta kämpästämme.

Sataa sataa ropisee

Viime viikolla olikin jännät paikat kun täällä satoi vettä. Ihan niin paljon että johtava-pää-meteorologi (tai joku semmoinen) päätti antaa myrsky- ja tornado-varoituksen. Jep, tornado. Se onkin semmoinen juttu että ihmisiä ohjeistetaan lukkiutumaan kellariin tai vähintäänkin ryömimään pöydän alle.

Tornado jäi kuitenkin näkemättä vaikka vettä satoikin reilusti. Kuvassa näkyvässä säätiedotuksessa sateen määräksi kerrotaan 2.55inch eli noin 6.5cm tunnissa. Enpä tiedä onko se nyt paljon vai vähän, mutta vettä kyllä riitti ihan maahan saakka.

Shoppailua

Muuton yhteydessä tulee usein kierrätettyä, heitettyä vanhoja tavaroita menemään ja myös ostettua uusia. Viime viikonloppuna olikin sopivasti 'tax-free weekend', eli koko viikonloppuna ei Massachusettsin osavaltiossa ostoksista tarvinnut maksaa 'sales taxia'. Sales tax on täällä hieman pienempi kuin Kaliforniassa, 6.25%, mutta kun verottomuus koskee kaikkea ruoasta huonekaluihin (aina $2500 asti) ovat tällaiset "tarjoukset" ihan mukavia. Alennus ei ollut niin suuri että sen vuoksi hankintoja kannattaisi pantata useita kuukausia, mutta kuitenkin ihan sopiva niin että sillä oli jotain vaikutusta. Useimmat kaupat ajoittivat vielä omat tarjouksensa tuolle viikonlopulle joten vilinää tosiaankin riitti. Milloinkahan Suomessa huomataan että verojen laskeminen voisi myös olla vaihtoehto?

Asiasta toiseen, tänään uutisoitiin myös että Netflix aloittaa Suomessa tämän vuoden lopulla. Hienoa! Hulvatonta uutisessa olivat kuitenkin MTV Median toimitusjohtajan lausunnot tyyliin "Suomen tv-tarjonta ehkä maailman paras" ja että "Suomi on kova paikka Netflixille". Videovuokraamot ovat jo luovuttaneet ja siirtyneet kauppaamaan karkkia, joten saapa nähdä miten mainostelevisio aikoo uudistaa palveluaan. Mahdollinen tekstityksen puute on ainoa asia miksi Netflix ei korvaisi täysin nykyisiä kanavapaketteja ja yle-verolla tuotettuja huippusarjoja.

Pankkikriisi

Kotimaan palvelumaksuja ihmetellessä kannattaa olla tyytyväinen että homma yleensä toimii edes jotenkin. Kaliforniassa parisen vuotta sitten avaamamme tili ja siihen liitetyt kortit olivat toki vielä hyvin toiminnassa, mutta lähin konttori sattuukin olemaan New Yorkissa joten ihan huvikseen siellä ei viitsi lähteä käymään. Lisäksi kun tässä maassa sähelletään niinkin edistyneiden maksuvälineiden kuin shekkien kanssa, ei nettipankista tai puhelinpalvelussa jonottamisesta ole monesti mitään hyötyä.

Suurempi ongelma oli kuitenkin se kun selvisi että ahkerasta luottokortin vingutuksesta huolimatta luottohistoriamme näytti edelleen nollaa. Pankki ei osannut muuta kuin päivitellä asiaa, mutta mahtavan salapoliisityöni (tai oikeastaan sattuman) vuoksi huomasin että pankkimme oli jotenkin onnistunut sähläämään tilillemme väärän sosiaaliturvatunnuksen. Oho. USAssa henkilön luottohistoria on sidottu juurikin sosiaaliturvatunnukseen. Mitä sillä luottohistorialla sitten tekee jos ei ota lainaa? No esimerkiksi puhelinta tai tv-liittymää ei kovin helposti myönnetä tällaisille hulttioille. Asian selvittyä tiedot saatiin pankin mukaan päivitettyä, mutta ilmeisesti jossain välissä tietoja täytyy vielä välittää savumerkeillä tai pullopostilla, sillä luottohistorian on kuulemma turha odotella palautuvan oikealle tasolleen ihan lähikuukausina.

Eipä siinä mitään. Työpaikan erityisen sopimuksen ansiosta saimme jo parisen viikkoa sitten avattua uuden tilin toisessa pankissa. Muuten edes pankkikortin saamiseksi tilille olisi ensin pitänyt tallentaa muutama tuhat dollaria 'pantiksi', jonka jälkeen olisi saanut luottokortin parin satasen luottorajalla ja melkein pikavippien suuruisella korolla.